Perinnetyö perustaa toimintansa tosiasioihin

 

Vuosi 2022 toi Venäjän aloittaman hyökkäyssodan lähelle meitä suomalaisia ja keskelle Eurooppaa. Faktatiedon tuottaminen oman maamme sotahistoriasta on entistä tärkeämpää. Perinnetoimikunnan työ on menneiden sukupolvien työn arvostamista ja oikean tiedon jakamista.

 

Olen saanut olla mukana JR7 -perinnetoimikunnassa vuosituhannen alusta lukien. Kyseinen ajanjakso on antanut minulle paljon uutta tietoa erityisesti kesän 1944 ratkaisutaisteluista. Isäni Väinö Kinnunen (1922 -  2009) taisteli JR 7:n 7. komppanian riveissä konepistoolimiehenä ja taistelulähettinä lähes koko jatkosodan ajan. Lapsuuteni ajalta en kuitenkaan juuri muista hänen paljoakaan kertoneen sodan yksityiskohdista taistelijan näkökulmasta, enemmän kylläkin Suomen itsenäisyyden säilymisen merkityksestä. Vuonna 1991 elokuussa, jolloin isäni oli 69-vuotias ja minäkin jo 34 vuotta täyttänyt, olimme mukana sotaveteraanien kolmipäiväisellä matkalla Karjalan kannaksella niillä taistelupaikoilla, joita Tyrjän rykmentti puolusti kesällä 1944. Se matkakokemus ja siellä saatu tieto isältäni sekä muilta veteraaneilta kasvatti oleellisesti tietoisuuttani vanhemman sukupolvemme uhrauksista ja kyvykkyydestä puolustaa maatamme.

 

Tyrjän rykmentin taipaleesta kerrotaan tarkasti yleiskuntaeversti Matti Koskimaan laatimassa kirjassa vuodelta 1996. Sen sivuilla on useitakin isäni kirjoituksia, piirroksia ja valokuvia hänestä rintamalla. Sotahistoriallisen matkan ja Koskimaan kirjan lukemisen jälkeen olikin aika paljon helpompaa keskustella isän kanssa sodan tapahtumista, koska hän piti tärkeänä muistella asioita faktoihin perustuen ja usein myös karttojen äärellä. Vuosituhannen vaihtumisen jälkeen hän ohjasi minut myös perinnetoimikunnan työn piiriin. Sain tilaisuuden tutustua moniin veteraaneihin ja jälkipolven edustajiin.

 

Kun vastaavasti oma poikani Juho (s. 1986) oli varusmiespalvelunsa suorittanut ja kiinnostui Väinö-papan sotavuosien kokemuksista, teimme me vuorostamme yhteisen matkan Vuoksen rannoille Äyräpäähän ja monille muille taistelupaikoille hyvin järjestetyllä ja ammattilaisten opastamalla sotahistoriallisella retkellä vuonna 2013. Vaikka isäni oli jo tuolloin poissa, saimme todellista tuntumaa Tyrjän rykmentin taistelukokemuksiin. Perinnetiedon siirtyminen lienee onnistunut kohtuullisen hyvin, koska Juho on käynyt vastaavilla matkoilla pari kertaa sen jälkeenkin.

 

Jäätyään eläkkeelle 1980-luvun puolivälissä isäni aloitti ahkeran yhteydenpidon sota-aikaisiin ystäviinsä ja veteraanijärjestön tehtävät vetivät häntä puoleensa. Hän tunsi erityistä tarvetta kohdistaa huomiota sodan aikana kotirintaman hyväksi tehdylle työlle ja erityisesti niin moninen äitien ja puolisojen kärsimysten muistamiseen. Arvostuksen osoituksena Väinö halusi käynnistää muistomerkkihankkeen Kokemäellä yhdessä seurakunnan ja veteraanijärjestöjen kanssa. Lopputuloksena saatiinkin sankarihautojen vierelle sodan aikaisten äitien muistoa kunnioittava Sankari-äidin muistomerkki kiitoksen osoitukseksi työstä, jonka äidit omista murheistaan ja vaivoistaan huolimatta tekivät maamme itsenäisyyden säilyttämiseksi. Muistomerkki on samalla kunnianosoitus kaikkien sukupolvien äideille ja kiitoksen osoitus heidän työstään yhteiskuntamme eteen. Muistomerkin suunnitteli kuvanveistäjä Reijo Paavilainen ja sen paljastamistilaisuuuden kunniavieras ja -puhuja oli JR 7:n komentaja jalkaväenkenraali Adolf Ehnrooth. Tiedän, että tämä hanke oli isälleni hyvin merkittävä ja sen onnistuminen antoi rauhallisen mielen. Perinnetyö jatkui myös tällä tavoin ja muistomerkki on arvokkaalla paikalla Kokemäen kirkon vierellä.