KERTOMUS TYRJÄN TAISTELUSTA 31.7.-4.8.1941
Lähde: JR7:n laatima taistelukertomus moniste.
Tämä historiikki Tyrjän taistelusta on laadittu taistelun 1.vuosipäivän johdosta ja monistettiin Inkerin Termolassa, vanhassa venäläisessä hirsikasarmissa, ja alun toistasataa numeroitua kappaletta jaettiin 4.8.1942 JR7:n jokaiseen joukkueeseen, ei muualle. Jokainen moniste oli määrä palauttaa ja polttaa. Lukuisia kappaleita oli "tuhoutunut" ennen palauttamista, ja myös Matti Kuusen n:o 102 unohtui viemättä rovioon.
Historiikin kokonaisnäkemys on eversti Armas Artturi Kempin. Rykmentin valistusupseeri, vänrikki Matti Kuusi, josta tuli myöhemmin akateemikko, kokosi aineiston ja kirjoitti kertomuksen.
Sisällys:
I. Johdanto
III. Kukkolehdonmäen valtaus ja murtautuminen Iilammen pohjoispäähän
VI. Kiila etelään
VIII. Tyrjän tienristin valtaus ja motin sulkeminen etelästä
IX. Vihollisasemain vyörytys Tyrjän-lijärvenkylän maantien varressa
XI. Tyrjän taistelun lopputili
Moskovan rauhan raskaimpia vääryyksiä oli Laatokan-Karjalan menetys. Laatokasta, jonka kaikilla rannoilla olivat tuhansien vuosien aikana asuneet suomalaiset heimot, piti tehtämän venäläinen sisä järvi.
Oli helppo nähdä, minkä vuoksi Neuvostoliitto niin jyrkästi vaati Suomelta alueita, joita se ei talvisodassa ollut päässyt edes lähellekään. Puna-armeija tarvitsi uudessa hyökkäyssodassa yhtenäisen maarintaman. Niin kuin Suomi nykyisessä parempiin puolustusmahdollisuuksiin tähtäävässä sodassa pyrkii saamaan mahdollisimman lyhyen kannasrajan Neuvostoliittoa vastaan, samoin Neuvostoliitto tavoitellessaan entistä parempia hyökkäysmahdollisuuksia vaati ja sai yhtenäisen, leveän maarintaman Suomea vastaan.
Ratkaiseva merkitys Moskovan rauhan rajaa vedettäessä oli ollut Laatokan rannikkoradalla. Leningradista Elisenvaaran, Akkaharjun, Ihalan, Jaakkiman ja Sortavalan kautta Petroskoihin kulkeva rautatie tarjosi Neuvostoliitolle mitä loistavimmat mahdollisuudet yllättäviin joukkojen keskityksiin ja sotatoimien aloittamiseen missä hyvänsä koko uudella raja-alueella. Suomen puolustuksen selkärankana tulisi olemaan kaukainen Savon rata.
Kun sotilaallinen tilanne kesäkuussa 1941 yllättävästi muuttui ja voimasuhteet Suomen rajoilla tasoittuivat siten, että armeijamme saattoi itse valita sotatoimien painopistesuunnan, oli selvää, että ensimmäinen ja tärkein tehtävämme tulisi olemaan Laatokan rannikkoradan katkaiseminen.
Jo kesäkuun 30. päivänä 2. Divisioona, joka oli keskitetty Saaren ja Parikkalan pitäjiin, aloitti etenemisen edullisempien hyökkäyslähtöasemien saavuttamiseksi. JR 7, jonka I ja II Pataljoonan varusmiehistä suunnilleen puolet oli kevään 1941 alokkaita ja jonka III Pataljoonan kiteeläisten ja kesälahtelaisten reserviläisten keski-ikä oli 37 vuotta, eteni aina Huuhtalammen eteläpuolelle saakka, n. 2 km Tyrjänkylästä itään.
Tyrjan kylä, jonka pohjois- ja itäpuolelle siten kiteytyi heinäkuun ajaksi puoliympyrän muotoinen pääpuolustuslinja, sijaitsee 15 km Elisenvaarasta pohjoiseen, jokseenkin yhtä etäällä Savonlinnaan ja Lahdenpohjaan johtavista rautateistä. Se ei ole vain laajan korpiseudun suurin asutuskeskus vaan ennen kaikkea mitä tärkein maanteitten solmukohta. Sen kautta näet kulkee ainoa maantieyhteys Parikkalan ja Saaren suunnilta Akkaharjun ja Lahdenpohjan suuntiin.
Vihollinen oli hyvin selvillä Tyrjän kylän strategisesta merkityksestä. Se varusti kylän pohjois- ja itälaidan n. 2 km:n syvyiseksi, miltei murtumattoman lujaksi tulikorsujen, taisteluhautain, miinakenttäin ja maahan kaivettujen hyökkäysvaunujen puolustus järjestelmäksi, jota tuki erittäin voimakas tykistö- ja krh-ase. Kylänpuolustuksesta vastasi ensiluokkaisesti koulutettu ja aseistettu venaläinen JR 461, mutta lisäksi todettiin siellä osia JR 450:stä, JR 452:sta, JR588:sta, JR 701:stä sekä JR 708:sta.
II. Hyökkäyksen edellä
Tyrjän lohko kokonaisuudessaan oli tavallaan suuri »eteentyönnetty», jota vastaan vihollinen suoritti heinäkuun kuluessa epälukuisia vastahyökkäyksiä ja jota jauhoi miltei herkeämätön tykistön ja krh:n häirintätuli. Vihollinen aavisti hyökkäyksen olevan tulossa ja kiihdytti häirintänsä varsinkin heinäkuun viimeisinä öinä suoranaiseksi sulkutuleksi. Joukkueen ja komppanian vahvuiset vihollisosastot suorittivat harva se yö väkivaltaisia tiedusteluja erityisesti III Pataljoonan Tarhamäkeä, II Pataljoonan tukikohta Niemeä (n. 200 m. Loksakummun aukean kaakkoiskulmasta itään) sekä I Pataljoonan Tornikukkulaa (n. 500 m.Huuhtalammesta lounaaseen) vastaan. Nuoret sotilaat karaistuivat näissä taisteluissa lujiksi, tulta ja kuolemaa pelkäämättömiksi rintamamiehiksi.
Myös suomalaisten taholta valmistauduttiin määrätietoisesti odotettavissa olevaa suurhyökkäystä varten. Jääkärijoukkueet partioivat ahkerasti etenkin Tarhamäen etumaastossa ja Iilammen itäpuolella olevan lentokenttä raivauksen maastossa. Huomattava merkitys tuli myöhempien etenemissuuntien valinnassa olemaan vaiheikkaalla kaukopartioretkellä, jonka II Patl:n jääkärijoukkueen johtaja, vänr. Hannes Sihvo, alik. Laakoli ja sotamiehet Hämäläinen, Leskinen ja Puurtinen 20. - 22.7. suorittivat Akkaharjun, Ihalan ja Iivarinmäen seuduille.
Taisteluetuvartiot työnnettiin I Patl:n lohkolla lentokentän koillispään korkeudelle, ja II Patl. työntyi Loksakummun aukean itäreunaan. 29.7. suoritti 5. Komppanian I joukkue luutn. Talvitien johdolla väkivaltaisen tiedustelun Loksakummun aukean kaakkoispuolelle, maastoon, johon sitten itse hyökkäys kaksi päivää myöhemmin suuntautui.
Heinäkuun viimeisellä viikolla havaittiin Iilammen itä- ja eteläpuolella laajoja kuloja, jotka laukoessaan vihollisen miinakenttiä tekivät suomalaisille arvokkaan palveluksen. Heinäkuun 30. päivänä klo 13 vihollinen sai ammutuksi tuleen Anttosen talon, jota JR 7:n esikunta ei enää tarvinnut. Sillä 30.7. illalla saapui kauan odotettu tieto: huomenna!
Heinäkuun viimeinen päivä oli hyvin helteinen ja hiljainen: vihollisella ei tuntunut olevan vähintäkään aavistusta siitä, mikä oli tulossa. Varhain aamulla luovutettiin siihenastinen pääpuolustuslinja Sonneenlahdesta aina Loksakumpuun saakka 7. Er. Linnoituskomppanialle sekä Tornikukkulasta itään JR 28:n III Pataljoonalie, joka oli alistettu JR 7:n komentajan, ev. Kempin taisteluosastolle.
Aamupäivän 31.7. kuluessa koko JR 7 ryhmittyi Loksakummun aukean ja Huuhtalammen vä1iselle n. 600 m:n levyiselle metsäkannakselle, II Patl. oikealle, I Patl. vasemmalle ja III Patl. II Patl:n taakse metsäteitten risteykseen. Luja päättäväisyys kuvastui miesten kasvoilta; taistelu oli voitettava, maksoi mitä maksoi. Tehtävänä oli lyödä vastassa oleva vihollinen ja mikäli mahdollista jatkaa sen jälkeen Akkaharjun suuntaan. Myös Saareksen kylä kuului rykmentin urakkaan, mutta sen valtaus oli suunniteltu III/JR 28:ntehtäväksi. I ja II Pataljoonan osuutena oli jyrätä auki maasto Tyrjän kylän eteläpuolelle saakka, III Pataljoonanoli määrä II Patl:n päästyä edessä olevalle Kukkolehdonmäelle vallata Saviahonmäki, Rokkola, Kauppias Sonnen tienhaara sekä Rokkolanlahden ranta, jolloin Tyrjän kylän pohjoisosa jäisi täydellisesti mottiin.
III. Kukkolehdonmäen valtaus ja murtautuminen Iilammen pohjoispäähän
Heinäkuun 31. päivänä klo 12 alkoi Tyrjän hyökkäyksen tykistövalmistelu, johon käytettiin lähes 6000 kranaattia. Yleisesti uskottiin tämän siihen asti ennenkokemattoman voimakkaan valmistelun lamauttavan vihollisen niin, että alkumenestykset olisivat suhteellisen helposti saatavissa. Tykistövalmisteluun osallistui rykmenttiä pysyvästi tukevien Hilkkeen ja Kosken patteristojen (III & IV /KTR 15) lisäksi Harvilan patteristo (Rask.psto 14), jonka järeitten ammusten tehon piti olla musertavan tuhoisa.
Tosiasia on, ettei tykistövalmistelun teho vastannut odotuksia. Sen viholliselle aiheuttamat tappiot näyttivät olleen melko vähäiset, ja ainoastaan Saviahonmäellä todettiin erään korsun miehineen tuhoutuneen täysosumasta. Hyökkäyksen alkaessa klo 12.30 oli jalkaväellä vastassa miltei kaikkialla kiivaasti tulittava, sitkeästi puolustautuva vihollinen.
II Pataljoona hyökkäsi Loksakummun aukean kaakkoispuolitse n. 200 m:n levyisellä kaistalla. Ensi linjassa olivat oikealta lukien 5. Komppanian III ja II joukkue sekä 7. Komppanian I ja II joukkue, toisessa linjassa samain komppaniain I ja IV sekä III ja IV joukkue, niitten takana pataljoonan komentoporras ja jääkärijoukkue sekä taimpana 6. Komppania.
Kuten jo väkivaltainen tiedustelu 29.7. oli osoittanut, vihollisen vastarinta oli lujin Loksakummun tien suunnassa ja sen krh erityisen nopea iskuissaan. Vaikka hyökkäys klo12.30 lähti liikkeelle ripeästi ja luistavasti, eivät edes ensi linjan joukkueet ehtineet kokonaisuudessaan pienen metsäaukean maastosta, minne oli vetäydytty tykistövalmistelun ajaksi, omien kuulovartioasemain korkeudelle, kun jo voimakas krh-sulku ja hetkistä myöhemmin myös tykistön sulku iski niitten sekaan tappioita aiheuttaen ja pakotti pääosan hyökkääjistä maastoutumaan.
Kun vihollisen jv-tuli Loksakummun aukean eteläreunasta oli erittäin kiivasta, yritti 5. Komppania päästä vihollisasemiin vasemmalta kiertäen. Aukeannurkan eteläpuolelta tulittava luja hirsibunkkeri tyrehdytti kuitenkin etenemisen ja pakotti komppanian kaivautumaan vihollisasemien eteen, missä vihollisen tarkka sulkutuli aiheutti sille jatkuvasti tappioita. Luutn. Korpiroussi lähetti lukuisia iskuryhmiä tuhoamaan bunkkeria, mutta tehtävä osoittautui ylivoimaiseksi.
7. Komppanian ensi linjan joukkueista onnistui kolmen erillisen taisteluryhmän ripeästi edeten välttyä vihollisen sulkutulelta. Oikealla karkotti vänr. Helle kahden aliupseerin ja taistelulähettiensä seuraamana vihollisen kuulovartiot, jotka irtaantuivat vasta käsikranaatinheittoetäisyydellä, ja pääsi vihollisasemien editse kulkevalle murrokselle. Loksakummun suunnalta tullut kiivas jv-tuli ja aivan vihollisasemien eteen osunut krh-keskitys aiheuttivat siinä ryhmälle 100 %:n tappiot.
Äärimmäisellä vasemmalla siivellä oli II/7.K:n johtaja, vänr. Laine kaatunut heti hyökkäyksen lähdettyä liikkeelle. Joukkueen varajohtaja, kers. Arvo Tiitta mukanaan joukkueen 3. ja 4. ryhmä eteni nopeasti säästyen krh- ja tykistötulelta mutta kohtasi vihollisen kk:n, joka avasi 30 m:n päästä kiivaan tulen aiheuttaen tappioita. Alik. Ruususen johtama ryhmä sai kasapanoksella tuhotuksi pesäkkeen, minkä jälkeen puolijoukkue rohkeasti jatkoi etenemistä Kukkolehdonmäen suuntaan asettuen ketjuun ensimmäiselle vähäiselle harjanteelle.
7. Komppanian päällikön, vänr. Erkki Tikkasen onnistui komentoryhmänsä ja I joukkueen 4. ryhmän, jota johti korpr. Valde Sorsa, sekä 8.K:n vänr. Vuorisen ja alik. Vääräsen kera päästä vihollisen asemiin n. 50 m kers. Tiitan sisäänmurtokohdasta oikealle ja edetä samalle korkeudelle kuin kers. Tiitan puolijoukkue.
Tällä lukumäärältään vähäisen joukon rohkealla sisäänmurrolla oli ratkaiseva vaikutus taistelun yleiskulkuun. II Patl:n komentaja, kapteeni Arvo Ahola antoi viipymättä jääkärijoukkueelle käskyn rientää 7.K:n kärkiosaston avuksi sekä 5.K:lle käskyn jättää Loksakummun bunkkerin sikseen ja edetä 7.K:n sisäänmurtokohdan kautta
Jo sitä ennen oli vihollisen ensimmäisen puolustuslinjan moraali murtunut. Ryssät alkoivat irtaantua yksitellen ja ryhmittäin. Tällöin syntyi kiivaita lähitaisteluja vetäytyväin vihollisten törmätessä vänr. Tikkasen ja kers. Tiitan varmistusketjuun. Kers. Tiitta tuhosi lukuisia vihollisia ja otti kaksi vankia haavoittuen lopuksi itse. Vänr. Tikkanen taistelulähetteineen kohtasi 10 Loksakummun bunkkerista vetäytynyttä vihollista, jotka tuhottiin viimeiseen mieheen.
Kun siis kapteeni Ahola komentoryhmineen, vänr. Sihvo jääkäreineen, vänr. Salminen mukanaan 7.K:n loppuosa ja vänr. Valkama kahta 5. Komppanian joukkuetta johtaen saapuivat 7.K:n urhean kärkiosaston avuksi p.114.25:n ja Munakukkulan keskivaiheille, oli sisäänmurto varmennettu.
Seuraavalla kukkulalla sekä sen takaisella varsinaisellaKukkolehdonmäellä vihollinen teki enää heikkoa ja hajanaista vastarintaa lujasti varustetuissa asemissaan. Jääkärijoukkueen tehtyä rynnäkön rintama suunnassa ja 7.K:n osien kierrettyä oikealta ja vasemmalta oli Kukkolehdonmäki suomalaisten hallussa n. klo 16.
Kapteeni Ahola ryhmitti viipymättä joukot puolustukseen: 5.K. varmisti Saviahonmäen suuntaan ja jääkärijoukkue suolle päin, jonka takaa vihollinen ylläpiti tavattoman voimakasta jv-tulta. 7.K., jonka kaikki alkuperäiset joukkueenjohtajat ja -varajohtajat olivat kaatuneet tai haavoittuneet, varmisti toisessa linjassa.
Osia jääkärijoukkueesta sekä 8.K:n ylik. Matti Tanninen ja alik. Niilo Hellsten ryhmineen lähetettiin rykmentin komentajan käskystä tuhoamaan selustaan jääneitä pesäkkeitä, jotka vaikeuttivat I Patl:n etenemistä. Iskuryhmät toimivat tuloksellisesti selvittäen mm. erään sitkeästi puolustautuneen pk-pesäkkeen ripeällä ylläköllä.
Korpr. Elimäki sekä jääkärit Prusi ja Sieppi tiedustelivat Iilammen suuntaan ja ilmoittivat, että vihollisella oli luja miehitys Tyrjän-Iijärvenkylän maantien pohjoislaidassa, mm. kiivaasti tulittava maahankaivettu hyökkäysvaunu.
N. klo 19 6. Komppania aloitti mainitut jääkärit oppainaan etenemisen p.114.25:n maastosta Iilammen koillispään suuntaan. Kun oli ehditty runsaan 100 m:n päähän maantiestä, avasi vihollinen voimakkaan jv-tulen. Maahankaivetun pyyhkiessä suorasuuntaustykillä ja kk:lla pöydänlakeaa, harvametsäistä hyökkäysmaastoa kävi komppanian eteneminen mahdottomaksi. Ylik. Matti Tanninen suoritti pst-kiväärillä loistavan kaksintaistelun hv:n kanssa tuhoten sen n. 70 m:n päästä. Oikealla tuhosi stm. Väätäsen johtama iskuryhmä vihollisen kk-pesäkkeen. Tämän jälkeen luutn. Raassina suoritti kahdella joukkueella rynnäkön ja heitti vihollisen silmittömään pakoon Tyrjän suuntaan. N. 25 vihollista jäi kaatuneina asemiin.
Kun maantie siten oli saavutettu, 6. Komppania jatkoi hyökkäysta Iilammen koillispuolelta vyöryttaen järven ja maantien välisen miinoitetun kannaksen ja asettui puolustukseen Iilammen luoteispään ja Kukkolehdonmäen välille. 7.K. varmisti osillaan lentokentän suuntaan.
Näin saavutetulta linjalta Iilampi-Kukkolehdonmäen länsilaita - Loksakummun tie oli määrä vielä samana yönä jatkaa Tyrjän suuntaan. Maantien molemmin puolin suoritetut tiedustelut osoittivat, että vihollisella oli vastassa erittäin lujat asemat. Kun ei I Pataljoona yöhön mennessä ollut saanut selvitetyksi selustamottiaan, kielsi rykmentin komentaja II Pataljoonaa jatkamasta tässä vaiheessa hyökkäystä.
Samana yönä vihollisen suorasuuntaustykillä ja pk:lla aseistettu keskiraskas hyökkäysvaunu ajoi Hiekkamäeltä tulevaa polkua pitkin 40 m:n päähän 6.K:n asemista ryhtyen tulittamaan niitä. Vihollisen jalkaväki eteni kiivaasti tulittaen rynnäkköetäisyydelle mutta torjuttiin. Korpr. Reponen tuhosi hyökkäysvaunun pst-kiväärillä.
1.8. puolenpäivän jälkeen hyökkäsi I Pataljoonan suunnalta upseerin johtama 16-miehinen lukuisin konetuliasein varustettu vihollisosasto 6.K:n selustaan. Jouduttuaan tulitaisteluun se kaivautui puhelintapsien kohdalle ja piti sitkeästi puolensa, kunnes ylik. Tannisen johtaman iskuryhmän onnistui tuhota se. 2 vankia otettiin, muut 14 kaatuivat.
Myös 2.8. vastaisena yönä vihollinen teki Tyrjän suunnasta lukuisia vastaiskuja, jotka torjuttiin. Vihollisen tykistö- ja krh-tuli kohdistui jatkuvasti kiivaana Kukkolehdonmäelle ja takamaastoon.
IV. Saviahonmäen valtaus
III Pataljoona, josta 10.K. oli irroitettu rykmentin reserviksi, kärsi jo ryhmitysalueellaan II Patl:n takana tappioita vihollisen sulkutulesta. 11.K., jonka oli määrä seurata 5.K:aa, joutui tämän edettyä vasemmalle taistelukosketukseen Loksakummun tien suunnassa olevan vihollisen kanssa. Klo 13.30 vihollisen raskas patteristo ampui erittäin voimakkaan keskityksen, jolloin I/11.K. menetti 80 % vahvuudestaan.
II Patl:n vallattua Kukkolehdonmäen III Patl. hyökkäsi tykistövalmistelun jälkeen klo 16 Saviahonmäen suuntaan. 9.K. ei vasemmalla päässyt eteenpäin. Sensijaan luutn. Heikkilän johtama 11.K., jonka kärjessä eteni II joukkue vänr. Pietarisen johdolla sekä III Patl:n jääkärijoukkue vänr. Lahden johdolla, vyörytti raskaan ja verisen taistelun jälkeen Loksakummun aukean eteläreunan tuhoten siellä olleet lukuisat osumankestävät tulikorsut ja kk-pesäkkeet kasapanoksilla. Hyökkäys jouduttiin suorittamaan kulon lävitse, joka laukoi miinoituksia sekä vihollisen ammusvaraston. 11.K:n stm. Pennanen pelasti joukkueensa tuholta suistamalla kulon sytyttämän ammuslaatikkopinon lentopommin kuoppaan. Vihollisen krh:t ampuivat jatkuvaa häirintätulta.
Jääkärijoukkue saavutti T:n-muotoisen aukean itäreunan n. klo 18, ja myöhään yöllä sai luutn. Heikkilä miehitetyksi aukean laidan etelästä Saviahon taloon saakka.
Saviahonmäki oli vallattu, mutta sen ja Loksakummuntien väliin oli jäänyt syvä vihollisen kiila, joka ulottui lähelle Loksakummun teitten haarausta. Tienhaaran lounaispuolella esti vihollisen maahankaivettu hyökkäysvaunu etenemisen tien suunnassa. Alik. Pentti Myntti 12.K:sta ryömi tovereineen sen lähelle ja sai erittäin rohkeasti toimien tuhotuksi kk:lla tulittavan maahankaivetun miehineen.
Klo 23:n aikaan 9.K. hyökkäsi tuloksettomasti Kukkolehdonmäeltä vihollisen kiilaa vastaan. Klo 2:n aikaan samana yönä vihollinen suoritti kiilasta vastaiskun, joka saatiin torjutuksi. Kapt. Marttinen määräsi aamuyöllä luutn. V. Toivion johtamaan Saviahonmäen puhdistusta, ja 9.K:n kykenemättömän päällikön tilalle rykmentin komentaja määräsi 1.8. kapt. P. Kytömaan, joka ryhtyi tarmokkaasti ahdistamaan kiilaa tuhoten mm. krh:n suorasuuntaustulella sen reunassa tulittavia pesäkkeitä.
Vihollinen puolustautui kiilassa 2.8. aamupäivään saakka, jolloin se 11.K:n hyökättyä pohjoisesta ja 9.K:n etelästä vetäytyi, ja asemat työnnettiin suoaukeain itälaitaan.
Tiedusteluyritykset Rokkolan, Kiiskin ja Kansakoulun suuntiin osoittivat, että vihollinen yhä murtumatta puolustiTyrjää.
V. Munakukkulan taistelut
I Pataljoonan pääosat hyökkäsivät Huuhtalammen länsirannalta lähtevän polun suunnassa ns. Munakukkulaa vastaan. Vihollinen oli varustanut tämän jyrkkärinteisen kukkulan mitä voimakkaimmaksi tukikohdaksi, jonka syvyyteen porrastetut lukuisat kk- ja pk-pesäkkeet esteettä voivat pyyhkiä lakeata, harvametsäistä etumaastoa. Tykistövalmistelu oli jättänyt Munakukkulan miltei koskemattomaksi mutta sytyttänyt sen molemmin puolin kuloja, joitten rajoittaminen ei kranaattitulessa ollut helppoa.
Ensi linjassa edennyt 3.K. kärsi vihollisen krh- ja jv-aseitten sulkutulessa sekä syvässä miinakentässä raskaita tappioita. Kun hyökkäys rintama suunnassa osoittautui mahdottomaksi, majuri Polon ohjasi komppanian oikealta, II Patl:n sisäänmurtoaukon kautta Munakukkulan lounaisrinteeseen, johon päästiin pureutumaan. Vänr. Pekka Vannisen jääkärijoukkueen iskupartiot tuhosivat korp. Laakson ja stm. Pirhosen johdolla kaksi kiusallista pk.-pesäkettä kasapanoksin.
Eräs 4.K:n ryhmä, jota johti 44-vuotias korpr. Hyvönen mukanaan alik. Malin, korp. Havanka sekä sotamiehet Juuti ja Tuomi, oli rohkeasti vienyt konekiväärinsä Munakukkulan kaakkoispuolelle, vallannut korsun katolta tulittaneen vihollis-kk:n ja tuhonnut sen miehistön kiivaassa lähitaistelussa. Ryhmä puolustautui pesäkkeessä useita tunteja, kunnes kukkulan kaakkoisosa kokonaisuudessaan vallattiin.
3. Komppanian, joka hyökkäyksessä oli menettänyt 70 % vahvuudestaan ja jonka päällikkö ehti 31.7. kuluessa vaihtua viidesti, otettua Munakukkulan länsiosan haltuunsa sai 1. Komppania klo 16 käskyn hyökätä koillisesta kukkulalle. Vihollinen avasi vasemmalta kiivaan kk- ja pk-tulen, ja komppanian pääosa maastoutui jääden tulitaisteluun etumaastossa yhä puolustautuvien vihollispesäkkeitten kanssa. Vain vänr. Alfthan 5 miestä mukanaan pääsi kukkulan, kaakkoispäähän saaden yhteyden 3.K:aan sekä korpr. Hyvösen erilliseen pesäkkeeseen. Samaan aikaan vihollinen irtautui viimeisistä varsinaisella Munakukkulalla olleista pesäkkeistään.
Majuri Polon lähetti rykmentin komentajalle sanan, että Munakukkula oli vallattu, mutta lähetti palasi saatuaan tulta kukkulan itäpuolella olevasta polkujen haarauksesta. Tilanne näytti vielä yöllä sangen arveluttavalta. Munakukkulalle leiriytynyt pataljoona oli »motissa» sikäli, että voimakkaasti tulittavat vihollispesäkkeet katkaisivat sen yhteydet Kukkolehdonmäen, Tornikukkulan ja Huuhtalammen suuntiin. Lisäksi keskitti vihollisen raskas patteri koko yön läpi Munakukkulalle. Yritykset häiritsevien ja tappioita aiheuttavien vihollispesäkkeitten tuhoamiseksi eivät yön aikana johtaneet tuloksiin.
Erityisen kiusallinen oli em. polkujen haaraukseen jäänyt vastarintapesäke, jonka muodosti kolme eri suuntiin tulittavaa katettua tulikorsua. Vänr. Vanninen mukanaan 15 jääkäriä saartoi ne aamuyöllä, ja alik. Kurki tuhosi kasapanoksella yhden korsuista, minkä jälkeen henkiin jääneet yhdeksän vihollista antautuivat klo 6:n aikaan aamulla.
Kukkolehdonmäen suunnalla todettiin vihollisen yön aikana irtautuneen. Munakukkulan kaakkoispuolelle jääneen kk-pesäkkeen selvitti vänr. Jokisen johtama 1.K:n IV joukkue stm. Grönqvistin tuhotessa korsun kasapanoksella.
1.8. klo 12 I Pataljoona jatkoi etenemistään Munakukkulan ja Kukkolehdonmäen välimaastosta ja saavutti maantien kohtaamatta enää vihollista. Selusta oli siten puhdistettu vihollisesta ja hyökkäys Tyrjää vastaan saattoi jatkua.
VI. Kiila etelään
Vahvistettu 2. Komppania aloitti kapt. V. Nissisen johdolla saamansa tehtävän mukaisesti klo 12.30 etenemisen Tornikukkulan itäpuolelta etelälounaaseen. Heti liikkeelle lähdettyään se joutui vihollisen krh-keskitykseen, joka toistui komppanian paraikaa ylittäessä Iilammen ja lentokentän välisellä kuloalueella ollutta 1-rivistä pkl-estettä ja miinakenttää. Krh-tuli ja miinoina olleitten 6" ammusten räjähtely aiheuttivat komppanialle menetyksiä. Rykmentin pioneerit purkivat miinoituksen, minkä jälkeen eteneminen jatkui.
Vihollista kohtaamatta komppania saapui lentokentän eteläpään tasalle. Vänr. Iivanainen joukkueineen jatkoi lampilinjan itäpuolitse Tyrjän-Ihalan maanrtietä kohti. Katkaistuaan Tyrjältä Saarekseen johtavan lankayhteyden joukkue joutui kahakkaan kahden vikapartion kanssa, jotka karkotettiin tappioita tuottaen. Tavoitteena olleeseen p.l06:een lähetettiin partio.
Kun ei pataljoonan pääosa päässyt oikealla eteenpäin, käski majuri Polon 2.K:n jäädä Iilammen-Tervalammen kannakselle, minne myös II/2.K. käskyn saatuaan klo 19 vetäytyi Lampsiinlammen itäpuolelta. Viholliseen ei komppanialla edelleenkään ollut kosketusta.
N. klo 20 rykmentin komentaja antoi käskyn, että 2.K:n oli osillaan vallattava Iijärven eteläpäästä n. 700 m. länteen sijaitseva Tyrjän tienristi ja pääosillaan hyökättävä Iilammen länsipuolitse pohjoiseen II Patl:n vastassa olevan vihollisen selkään.
Edellisen tehtävän sai kers. Purasen puolijoukkue. Se pääsi vihollista kohtaamatta tienristille mutta joutui myöhemmin tuliylläkön kohteeksi ja vetäytyi lampikannakselle kers. Purasen kaaduttua.
Vänr. Iivanainen eteni kahden joukkueen voimalla Iilammen länsirantaa pohjoiseen ja pääsi vain vähäisen vihollispartion viivyttämänä n. 150 m:n päähän maantiestä. Vihollisen tykistö- ja krh-tuli sekä maantiellä liikkuva hyökkäysvaunu pakottivat osaston maastoutumaan ja aiheuttivat sille tappioita. N. klo 1.30 se kapt. Nissisen käskystä vetäytyi lampikannakselle, jonka komppania seuraavina päivinä varmisti torjuen vihollisen sytyttämää laajahkoa metsäpaloa, joka tuhosi lampikannaksella olleet miinoitukset.
VII. Hyökkäyksen uusi vaihe
Vuorokauden kestäneen taistelun jälkeen tilanne oli 1.8.puolenpäivän aikaan seuraava: painopistesuunnassa oli vihollinen tungettu runsaan kilometrin matka lounaaseen ja työnnetty omat asemat kaarenmuotoiselle linjalle Iilammen luoteispää - Kukkolehdonmäen länsireuna - Saviaho. Ainoastaan 9. Komppanian kaistalla jatkuivat yhä yritykset suokannakselta koilliseen pistävän viholliskiilan tuhoamiseksi. Koko saavutetulla linjalla oli tiivis tulikosketus viholliseen, jonka tiedustelu oli osoittanut puolustautuvan erittäin lujissa, runsain konetuliasein varustetuissa asemissa.
Vasemmalla, lampilinjan ja Saareksen soitten välisellä metsäalueella viholliselta puuttui - kuten jo asemasodan aikana oli lukuisia kertoja todettu - kiintea puolustuslinja. Kulojen tuhottua sikäläisiä miinakenttiä ja Tyrjää puolustavien vihollispataljoonain tultua sidotuiksi toisaanne oli Tyrjän ja Saareksen sauma-alueen varmistus jäänyt pelkästään Saareksesta lähetettävien taistelupartioitten varaan. Syystä tai toisesta ei Saareksessa ollut vihollinen osoittautunut kovinkaan aktiiviseksi. Lentokentän laitamilla käytiin tosin vielä 2.8. kahakoita vihollispartioita vastaan, mutta III/JR 28:n siirryttyä illalla 31.7. Tyrjän-Saareksen metsätien varteen ja työnnettyä yöllä 1.8. vajaan joukkueen vahvuisen varmistusosaston etelään maantien varteen oli "käytävä etelään" joka tapauksessa lujasti suomalaisten hallussa.
Kun ei JR 48:n hyökkäys Simanavaaraan ja Oinaanvaaraan ollut idässä johtanut vielä näinkään huomattaviin menestyksiin, päätti 2. Divisioonan komentaja, eversti A.Blick käyttää JR 7:n vihollisen puolustukseen iskemää aukkoa hyväksi ja antoi 1.8. klo 15 divisioonan reservinä olleelle JR 28:lle tehtävän hyökätä lampilinjan itäpuolitse etelään. Klo 18 samana iltana koko JR 28 ev.luutn. Kotilaisen johdolla aloitti etenemisen Akkaharjun suuntaan.
JR 7 puolestaan sai käskyn keskittää kaikki voimansa Tyrjän kylässä olevan vihollisen lyömiseen. Rykmentin komentaja ryhtyi määrätietoisesti irrottamaan joukkoja saavutetulta linjalta uutta iskua varten. 1.8. klo 13 sai 1.K. käskyn asettua varmistukseen Iilammen pohjoispään ja lentokentän luoteiskulman välille. 3.K. vedettiin Huuhtalammelle lepoon. 2.8. klo 6.30 antoi rykmentin komentaja käskyn, jonka mukaisesti II Patl. aamupäivän kuluessa luovutti asemansa 10.K:lle ja siirtyi Kukkolehdonmäen koillispuolelle.
Saareksen suunta varmistettiin siirtämällä jo 1.8. illalla puolet 3. Komppaniaa (22 miestä) Multakentänmäen tienvarteen ja 2.8. aamulla rykmentin jääkärijoukkue Jormanmäkeen. Saman päivän iltana loppuosa 3. Komppaniaa eteni lentokentän kaakkoispuolella olevalle murrokselle saakka mutta vetäytyi kohdattuaan vihollisen varmistuksen ja saatuaan Saareksesta krh-tulta lentokentän lounaiskulmaan. Varmistus asetettiin tämän jälkeen lentokentän keskivaiheille. Aamuyöllä 3.8. siirrettiin puolet 11. Komppaniaa Multakentänmäen tien varmistukseen, jolloin vänrikki Alfthan sai koko 3. Komppanian käyttöönsä Tyrjän-Saareksen metsätien suuntaan.
Aamulla 1.8. oli III/JR 28:n varmistus kaapannut Tyrjän-Ihalan maantieltä vihollisen autonkuljettajan, joka osasi tarkoin ilmoittaa vihollisen raskaan patteriston komentopaikan ja tuliasemat. Hilkkeen ja Kosken pstojen voimakas keskitys klo 18.30 aiheuttikin Saareksen-Mäkelän tienhaaran maastossa olleissa vihollispattereissa suurta sekasortoa. Vihollisen tykistötuli Saareksen suunnalta laimeni tuntuvasti joskaan ei lakannut vielä tämän jälkeen.
2. Komppania oli jatkuvasti varmistanut Iilammen-Tervalammen kannaksen. Aamulla 2.8. se lähetti kaksi partiota tienristin suuntaan ja toiset kaksi Iilammen länsipuolelle. Tienristillä todettiin vihollismiehitys. Iilammen luoteispuolelle pyrkinyt partio joutui oman tykistön keskitykseen.
Joka tapauksessa oli ilmeistä, että uusi hyökkäys oli edullisinta aloittaa lampikannaksen kautta vihollisen päävoimain selustaan ja sivustaan.
2.8. klo 16:n jälkeen oli uusi hyökkäysryhmitys valmiina: II Patl. ja 1.K. Iilammen eteläpäässä valmiina etenemään viuhkanmuotoisena komppaniarivistönä pohjoiseen, luoteeseen ja länteen, 2.K. Lampsiinlammen länsipuolella aloittamassa etenemisen Tyrjän tienristiä kohti.
VIII. Tyrjän tienristin valtaus ja motin sulkeminen etelästä
Jätettyään yhden joukkueen varmistamaan etelään p.99:n maastoon, missä vihollisen kuorma-auto oli edellisenä päivänä tuhoutunut pioneerien asettamaan miinaan, 2.Komppania eteni vihollista kohtaamatta tienristille, jonka se varmisti joka suuntaan ryhtyen sen jälkeen etenemään luoteeseen johtavan ns. Raatteen tien vartta ja päästen lähelle Hiekkamäkeä. Kun tienristin itäpuolella alkoi kiivas tulitaistelu, kapt. Nissinen ryhmitti komppanian puolustukseen tienristin lounaispuolelle ja lähetti vänr. Siparin joukkueineen 1.K:n avuksi. Majuri Polón puolestaan lähetti samaan aikaan jääkärijoukkueen 2.K:n avuksi sekä käskyn, että tienristi oli ehdottomasti pidettävä.
1. Komppania ja I Patl:n komentoporras olivat klo 17.10 aloittaneet etenemisen Saareksen-Tyrjän metsätietä länteen. Kun oli päästy n. 200 m:n päähän tienrististä, avasi tien pohjoispuolella sijainnut voimakas vihollistukikohta lähietäisyydeltä yllättävän tulen, joka aiheutti tappioita.
Kers. Jokinen ja alik. Ojansivu läksivät ottamaan selkoa vihollisesta; Jokinen kaatui mutta Ojansivu palasi ilmoittaen, että tukikohdan keskuksena oli maahankaivettu hyökkäysvaunu, jonka takana ja sivuilla oli lukuisia tulittavia pk-pesäkkeitä. Majuri Polónin lähettämät tuhoamispartiot eivät onnistuneet; vain eräs pk-pesäke saatiin tuhotuksi. Klo 18.30 toi alik. Moilanen pst-tykkinsä n. 100 m:n päähän maahankaivetusta ja sai sen kupuun ensi laukauksella täysosuman. Tämän jälkeen tukikohdan vastus herpaantui, osa vihollisista pakeni, osa tuhottiin ja neljä otettiin vangiksi.
1.K. jatkoi tämän jälkeen etenemistään Raatteen tien itäpuolitse tavoitettaan, kauppias Sonnén tienhaaraa kohti. Hämärän tultua eteneminen pysähtyi jyrkkärinteisen Hiekkamäen eteen, missä n. 20-miehinen vihollinen puolusti sitkeästi asemiaan. 3.8. klo 7 vänr. Sillanpää joukkueineen valtasi mäen tuhoten viholliset asemiinsa. Etenemistä jatkettiin syvän rotkon yli aina Mäntymäen aukean kaakkoislaitaan saakka, missä saatiin illalla 3.8. yhteys oikealla edenneeseen II Pataljoonaan.
2.K:n III ja IV joukkue partioivat illalla 2.8. Rokkolanlahden suuntaan kohtaamatta vihollista. Yöllä kävi I Patl:n jääkärijoukkueen partio alik. Kurjen johdolla ottamassa yhteyttä JR 7:n läntisen naapurin Rajajääkäripataljoonan varmistukseen, joka löytyi Personmäen länsipuolisesta metsiköstä. Matkalla partio kohtasi runsaasti vihollisia ottaen mm. 3 vankia.
Aamulla 3.8. ulotettiin varmistus maantien etelälaitaa pitkin aina Tienhaaran eteläpuolisille metsäkukkuloille saakka, mistä konekivääreillä voitiin hallita Tyrjän-Syväoron maantie. Tyrjä oli siten käytännöllisesti katsoen saarroksissa.
IX. Vihollisasemain vyörytys Tyrjän-lijärvenkylän maantien varressa
II Pataljoona hyökkäsi 2.8. klo 17.10 Iilammen eteläpäitse Iijärvenkylän maantien varressa todettujen vihollisasemain selustaan. Iilammen länsirantaa eteni vänr. Sihvon jääkärijoukkue, sen vasemmalla puolella 7.K. sekä edelleen vasemmalle taakse porrastettuina 5.K. ja 6.K.
Kun oli edetty noin 300 m, ryhtyi vihollinen tulittamaan pohjoisesta, ja Saareksesta avasi raskas tykistö tulen. Siitä huolimatta 5.K. ja 6.K. pääsivät suhteellisen helposti maantielle asti. Vänr. Valkaman miehineen tuhottua maantienojasta tulittaneen kk:n 5.K:n II joukkue vänr.Väisäsen kk-puolijoukkueen tukemana ylitti maantien n. 300 m Iilammesta luoteeseen ja ryhtyi tarmokkaasti vyöryttämään maantien pohjoispuolella kulkevaa harjannetta. Samaan aikaan eteni 6.K. maantien vartta länteen, ja vänr. Piiroisen joukkue mursi helposti vihollisen vastarinnan, kunnes n. 300 m:n päässä Rokkolan peltoaukeasta kohdattiin kapean notkon takana voimakkaasti puolustautuva vihollinen. 5.K. ja 6.K. jäivät yöksi notkon itäpuolelle varmistukseen.
Iilammen rantaa pitkin edennyt II Patl:n jääkärijoukkue ja 7.K. kohtasi järven luoteispuolella voimakkaan vihollistukikohdan, jonka muodosti joukko runsain konetuliasein varustettuja tulikorsuja. Vihollinen saarrettiin sekä rannan että lännen puolelta, mutta sen tuhoaminen osoittautui erittäin vaikeaksi. Vänr. Sihvo haavoittui yrittäessään kiivaassa kk- ja pienoiskrh-tulessa edetä joukkueineen käsikranaatinheittoetäisyydelle korsuista. Jatkaessaan haavoittumisestaan huolimatta hän vähän myöhemmin haavoittui kuolettavasti. Tämän jälkeen jääkärijoukkueen yritykset vihollistukikohdan tuhoamiseksi raukesivat.
Vänr. Tikkasen onnistui korpr. Sorsan, stm. Pietarisen ja parin muun avustamana vallata konekivääri, joka tulellaan varmisti korsukylän länteen päin. Iskuryhmä tuhosi sen jälkeen sivustasta vyöryttäen viisi tulikorsua miehineen kasapanoksia ja konepistoolitulta käyttäen. Samaan aikaan tuhosi ylik. Kuronen korpr. Tarkiaisen avustamana kuudennen viholliskorsun ja vänr. Salminen iskuryhmineen loput. 3.8. klo 3 oli vihollisen korsukylä tuhottu viimeistä korsua ja miestä myöten.
Elokuun 3. päivän vastaisen yön aikana tilanne vaikutti II Pataljoonan osalta ajoittain arveluttavalta. Kukin joukko varmisti itsensä joka suuntaan, ja yön aikana käytiin mm. pataljoonan komentopaikalla kaksi kiivasta kahakkaa selustasta hyökänneitä vihollispartioita vastaan. Miehet olivat lopen uupuneita. Notkon takana olevat vihollisasemat osoittautuivat mitä lujimmiksi; niitä yritettiin 3.8. kuluessa turhaan tuhota eri keinoin. Tällöin kaatui mm. ylik. MattiTanninen. Alijohtajat suhtautuivat pessimistisesti hyökkäyksen jatkamis mahdollisuuksiin.
Kaikesta huolimatta kapt. Ahola päätti jatkaa etenemistä. Hänen käskystään muodostettiin kahdeksan 1 + 5 miehen iskuryhmää, kaksi kustakin komppaniasta, ja niitten johtajaksi määrättiin vänr. Tikkanen ja vara johtajaksi ylik. Kuronen. 7.K. oli oikealla, 6.K. keskellä ja 5.K. vasemmalla valmiina ottamaan nopeasti haltuunsa iskuryhmäin valtaamat asemat. Tien pohjoispuolella ollut luja kk-korsu, jota turhaan oli yritetty tuhota mm. pst-kiväärillä, saatiin vihdoin alik. Mykkäsen johtaman pst-tykin sekä kasapanosryhmän yhteistoiminnalla tuhotuksi.
3.8. klo 18 iskuosasto voimakkaan tykistövalmistelun jälkeen hyökkäsi, ylik. Kuronen tien eteläpuolella kahden ryhmän kanssa ja vänr. Tikkanen pääjoukko mukanaan tien pohjoispuolella. Iskuryhmät toimivat loistavasti tuhoten nopeassa tahdissa korsun ja kk-pesäkkeen toisensa jälkeen. Stm. Väätänen 6.K:n iskuryhmää johtaen vyörytti harjanteen maantieltä suon eteläpäähän saakka, ja 7.K:n korpr. Sorsa, jonka iskuryhmään kuuluivat sotamiehet Leppänen, Silvasti, Kaminen, Hakkarainen ja Heikura, räjäytti useita sitkeästi puolustettuja pesäkkeitä sekä piti hallussa asemat, joihin komppaniat eivät kiivaan tulen takia päässeet etenemään avuksi.
Iskuryhmien hyökkäykseen liittyi oma-aloitteisesti paljon vapaaehtoisia; varsinkin oikealla, missä vihollisella oli suon länsilaidassa vahvimmat Tyrjällä tavatut hirsivarustukset, iskuryhmien taisteluteknillinen ylivoimaisuus sai vihollisen vetäytymään pakokauhun vallassa. Vänr. Valkaman joukkueen onnistui täällä jo edetä Rokkolan aukean itäkulmaan asti.
Ratkaisevalla hetkellä vihollinen, joka koko Tyrjän taistelun ajan osoitti lannistumatonta sitkeyttä ja aktiivisuutta, ryhtyi maantien eteläpuolella kiivaaseen vastahyökkäykseen. 6.K:n edetessä aukeaa kohti se joutui tavattoman kiivaaseen suorasuuntaus- ja koneasetuleen, ja varsinkin I joukkue kärsi raskaita menetyksiä. Tankettien ja viholliskomppanian voimin tehty raivokas vastaisku saatiin torjutuksi, mutta pataljoonan oli 3.8. iltahämärissä jäätävä asemiin Loksakummun tien korkeudelle, n. 100 m:n päähän Rokkolan aukeasta, valmiina jatkamaan seuraavana aamuna hyökkäystä.
Uutta hyökkäystä ei kuitenkaan enää tarvittu. Vihollisen usko Tyrjän jatkuvan puolustuksen mahdollisuuteen oli II Patl:n iskujoukkojen ansiosta pettänyt.
X. III/JR 461:n tuho
3.8. klo 19.10 vihollisen iskuryhmä valtasi takaisin Hiekkamäen, jolle oli jätetty vain heikko varmistus tykistön ja krh:n tulenjohtomiesten lisäksi.
Tyrjän tienristin maastoon kohdistui motista jatkuvasti kiivas krh- ja suorasuuntaustykkituli. Erityisesti Silmäojan maantiesillan luona todettu maahankaivettu hyökkäysvaunu häiritsi kiivaalla tulellaan. Vihollisen ammusvarastot tuntuivat olevan ehtymättömät.
Illalla 3.8. kuultiin Tyrjältä hyökkäysvaunujen ääntä ja rattaitten melua, mistä pääteltiin, että murtautumisyritys oli vä1ittömästi odotettavissa. Miesten äärimmäisestä väsymyksestä huolimatta ryhdyttiin kaikkiin mahdollisiin varokeinoihin motin etelälaidan puolustuksen lujittamiseksi.
Klo 20:n jälkeen miehitti divisioonan Kaasukomppania Iilammen-Kukkolehdonmäen linjan, ja 10.K. siirrettiin reserviksi Iilammen eteläpäähän.
Keskiyön tunteina vallitsi taistelualueella täydellinen hiljaisuus. Klo 2 vihollinen avasi Raatteen tien suunnasta kiivaan suorasuuntaus- ja jv-tulen, ja jalkaväki aloitti karjuen Hiekkamäeltä hyökkäyksen. Kohtalokkaalla hetkellä tuli tienristillä olevaan pst-tykkiin häiriö, eikä pst-kiväärikään toiminut etummaisen tanketin ajaessa tienristin yli ja palatessa takaisin mottiin. Hetkistä myöhemmin ajoi 3 tankettia ja niitten jäljessä vihollisen pitkä kolonna täyttä vauhtia tienristille, ja jalkaväki ryntäili n. joukkueen vahvuisin osastoin 2. Komppanian varmistusta vastaan.
Hetkellä, jona läpimurtoa näytti olevan mahdoton enää estää, kers. Vilho Malisen pst-tykki alkoi ampua. Sen sirpalekranaatit tekivät hirvittävää jälkeä Raatteen tielle ruuhkautuneessa kolonnassa. Myöhemmin yhtyivät korpr. Nykäsen ja stm. Kärkkäisen johtamat pst-tykit, joitten ampujina olivat sotamiehet Heino ja Tuomisto, Iilammen suunnalta tuleen. Tanketit tuhoutuivat, ja vihollisrivistöt, joihin idästä kohdistui l.K:n kiivas sivustatuli, painuivat Raatteen tien länsipuolelle, mistä ne pensaikon halki hyökkäsivät valtamaantien varressa olevaa 2.K:n varmistusta vastaan.
2.K. ja tienristin lounaispuolella sijainnut I Patl:n komentopaikka joutuivat erittäin vaikeaan asemaan. Esim. Hauki-keskus kävi alik. Kiikkalan johdolla epätasaista taistelua monikymmenmiehistä vihollisosastoa vastaan, jonka se suurimmaksi osaksi tuhosi. 2.K:n linjojen paikoin murtuessa piti I Patl:n jääkärijoukkue järkkymättä tienristin maaston hallussaan.
Dramaattisimpaan vaiheeseensa taistelu kehittyi, kun Tienhaaran suunnalla linjojen läpi murtautunut viholliskomppania oli kiertänyt soitten yli tienristin eteläpuolelle ja hyökkäsi yllättävästi joukkojemme selustaan. Vihollisosastoa johtava kapteeni viittilöi ja huusi Raatteen tieltä hyökkääviä vihollisryhmiä tulemaan: tie oli muka auki.
Samaan aikaan oli reservistä hälyytetty 10.K. saapunut idästä tienristin eteläpuolelle kapt. Hämäläisen johdolla. Kk-joukkueen johtaja, vänr. Jääskeläinen hyppäsi korsun katolle ja huusi: »Zdawaites - antautukaa!» Venäläinen kapteeni ampui hänet ja kävi raivokkaasti 10.K:n ikämiesten kimppuun pistooli toisessa ja pistin toisessa kädessä. 12.K:n stm. Ronkanen suoritti hänen kanssaan harvinaisen lähitaistelun lopettaen vastustajansa puukolla. 12.K:n eräs konekivääri avasi samaan aikaan tuhoisan tulen tiheään vihollisrivistöön.
Erittäin sekava taistelutilanne, jossa aamuhämärissä oli vaikea erottaa omia joukkoja vihollisesta, kehittyi nyt veriseksi tuhoamistaisteluksi. I Patl:n miehet siirtyivät oma-aloitteisesti puolustuksesta hyökkäykseen, ja vihollisia surmattiin joukottain. Alik. Martti Oinosen johtama 1.K:n puolijoukkue valtasi Hiekkamäen tuhoten tai ottaen vangiksi sen puolustajat. Vihollisosastot olivat enää sekasortoista, järjestymätöntä laumaa, joka epätoivoisesti, kuolemankauhun vallassa yritti pelastautua umpikujasta. Vain Tienhaaran puolella onnistui vähäisten vihollisosastojen murtautua etelään.
Taistelu, jonka tulos vielä klo 4:n aikaan aamulla näytti epävarmalta, oli klo 5 päättynyt vihollisen täydelliseen tuhoon. Partiot totesivat, että Tyrjän kylä oli vapaa vihollisista. Vain metsäryssiä harhaili ja piilotteli joka taholla. Raatteen tien taistelussa laskettiin kaatuneen n. 250 vihollista; vankeja otettiin n. 200, joista puolet haavoittuneita; hevosia kaatui 30 ja otettiin ehjinä 20; sotasaaliin joukossa oli kuusi osaksi tuhoutunutta tankettia, 8 pst-tykkiä, 5krh-ta, 2 autoa sekä sadoittain jv-aseita. Omat tappiot 4.8.aamuyön taistelussa olivat mitättömät.
XI. Tyrjän taistelun lopputili
Tyrjän voitto elokuun 4. päivän aamutunneilla oli monien tekijäin tulos. Raskaimman taakan olivat kantaneet jalkaväen taisteluosat murtaessaan kolme voimakasta puolustus linjaa 31.7., 2.8. ja 3.8. Ilman tykistön ja erityisesti oman krh-mme tukea ei voitto olisi ollut mahdollinen. Pioneerit ja viestimiehet suorittivat 31.7.-4.8. miltei yli-inhimillisen raskaita päivätöitä; tarmokkaasti ja rohkeasti toimineella huollolla, erityisesti lääkintämiehillä, ammusajoneuvojen ja kenttäkeittiöitten ajomiehillä oli samoin mitä tärkein osuus voiton saavuttamiseen.
Niin raskaat kuin Tyrjän suurtaistelun rykmentille aiheuttamat menetykset olivatkin - valtavasti suurin osa riveistä tosin oli lievästi haavoittuneita - ne eivät olleet turhia. Vihollisen puolustus Laatokan-Karjalassa oli murtunut. Veljesrykmentin, JR 28:n I Pataljoona saavutti majuri Mullerin johdolla 3.8. rautatien Mikrinkylän suunnassa ja valtasi Akkaharjun aseman. Saman rykmentin II Pataljoona saartoi kapt. Kuvajan johdolla Mäkelän tienhaaran länsipuolella vihollisen raskaan patteriston, joka 31.7.-2.8. oli miltei taukoamatta moukaroinut Tyrjän valtaajia, ja valtasi sen 4.8 aamulla.
JR 28:n III Pataljoona puolestaan tuhosi kapt. Sutelan johdolla Haukkavaaran pohjoispuolisella suokannaksella pataljoonan vahvuisen vihollisosaston. Kyseessä oli todennäköisesti joukko, jonka pääosa oli 3.8. vastaisena yönä lähtenyt Tyrjän motin pohjoisosasta Rokkolanlahden rantaa pitkin Syväoron suuntaan, törmännyt siellä Rajajääkäripataljoonaan ja Sillanlahdesta pakeneva vihollinen mukanaan valinnut epätoivoissaan pakotiekseen saman kurjan korpitien, jota pitkin koko JR 28 oli vähäistä aikaisemmin marssinut voitokkaalle retkelleen. 3.8. klo 13 alkaen vänr. Rajaksen konekiväärit lakaisivat maahan yhä uudet karjuvat hyökkäysjoukot. 4.8 aamulla hyökkäsi vihollinen uudelleen Haukkavaaran tietä etelään. Sama armoton kohtalo tapasi nämäkin Tyrjän verilöylystä pelastuneet JR 461:n jäännökset. Klo 9 oli taistelu päättynyt, useita satoja kaatuneita vihollisia ja 70 kuollutta hevosta virui korpitien varrella. JR 28 oli verisesti täydentänyt JR 7:n työn.
Samaan aikaan kuin Tyrjä laukesi, elokuun 4. päivän aamutunneilla, palasi 3. Komppanian partio johtajanaan kokelas Hyvärinen ja toi sanan, että Saareksen kylä oli vapaa vihollisista. Rykmentin komentajan käskystä 3.K. viipymättä miehitti kylän, ja 4.8. klo 19 saapui koko I Pataljoona Saarekseen.
Tie oli auki Laatokalle. Elokuun 6. päivän iltana JR 7 marssi Ihalaan, ja Oinaanvaarassa yhä JR 48:aa vastaan puolustautuva vihollinen havaitsi joutuneensa saarroksiin. Elokuun 7. päivän iltana JR 7 valtasi Jaakkiman ja seuraavana päivänä Lahdenpohjan kauppalan sekä Huuhanmäen kasarmit. Kaikki nämä paikkakunnat saatiin miltei ehjinä.
Tämä uljas voitonretki herätti suurta riemua koko maassa. Tyrjän nimeä on harvemmin mainittu. Mutta mukana olleet tietävät, että Saares, Hotee, Ihala, Jaakkima, Lahdenpohja ja Huuhanmäki olivat vain palkinto työstä, jonka tuhannet nimeltä tuntemattomat sotilaat olivat suorittaneet Tyrjän metsissä.