Matti Kuusi muistelee Eino Kuvajaa kirjassaan Roolit ja Särmät vuodelta 1986. Tämä tarina kuuluu lukuun Veteraanitarinoita ja siinä Eino Kuvaja kuvaa osaltaan Tyrjän hengen syntyä jo Talvisodan aikana.
Tarina Kirvesmäen ristiselkäisestä täistä.
Yksi tuntemistani Mannerheim-ritareista oli everstiluutnantti Eino Kuvaja. Hän oli kotoisin jostakin Kuopion takaa, ja sen kyllä huomasi. Monet haastattelijat yrittivät saada hänet kertomaan, mitä oikein oli Taipaleen henki, talvisodan henki, Siiranmäen sisu jne. Haastattelijat saivat yleensä pitkän nenän: Kuvaja löi kysymyksen leikiksi. Hän oli juttumies, ei kynämies. Yritimme yllyttää häntä panemaan paperille valittuja juttujaan, ja noin vuotta ennen kuolemaansa, vuonna 1974, hän todella pani muistiin yhden jutun ja lähetti sen korsuperinteen keruukilpailuun. Se on hyvin savolainen tarina ja sopii luettavaksi ääneen veteraanijuhlassa:
- Joulukuun alkupäivinä itsenäisyyspäivän tienoilla 1939 ilmestyivät täit rikastuttamaan Taipaleen puolustajien verrattain tavanmukaiseksi muodostunutta elämää. Melkeinpä jokainen upseerista kuormarenkiin sai näitä seuralaisia. Iltaisin taistelutilanteen rauhoituttua ja ruokailun mentyä alkoi korsuissa yleinen täiapelli. Siinä lavereitten reunalla istuivat vierekkäin herrat ja narrit, etsien vaatteittensa saumoista täitä. Kyllä siinä juttu poikineen kerrottiin ja erinäisiä kilpailuja järjestettiin. Kilpajuoksut sileällä paperilla noin 10 sentin matkalla olivat suosiossa, samoin kilpailu suurimman yksilön löytämisestä.
Komppaniani III joukkueen johtaja, vänrikki Järvinen oli yksi niistä herroista, joita täi ei suosinut, se tiedettiin koko komppaniassa. Usein puhuimme tästä "Isä" Järvisen kanssa, ja kerran hän täi-rotua jalostaakseen lupasi ottaa suuren hyvähartiaisen yksilön, jolla olisi ristikuvio selässä. Vaatimus oli kova ja vaikea toteuttaa, mutta joskus tammikuun lopulla 1940 taistelulähettini Isolehto löysi tuollaisen yksilön paidastaan. Ilo komentokorsussa oli suuri, ja täi sijoitettiin peltiseen salmiakkirasiaan, jonka kanteen pistettiin reikiä. Joukolla raaputettiin ruuaksi hilsettä jota jokaisesta irtosi määrättömästi, olihan saunominen ollut aivan sattumanvaraista.
- "Isä" Järvinen sain virallisen käskyn saapua komppanianpäällikön puhutteluun, ja hänen saavuttuaan komentokorsuun suoritettiintäin juhlallinen luovutus puheineen ja korvikkeen juonteineen. "Isä" lupasi hoitaa saamansa kotieläimen kaikella sillä huolenpidolla ja rakkaudella, joka vallitsevissa olosuhteissa suinkin oli mahdollista. Emme silloin tienneet, miten merkitsevää osaa ao. täi tuli näyttelemään sodan myöhemmissä vaiheissa.
- Ensimmäinen tapaus sattui helmikuun alkupäivinä. Vihollinen oli ampunut koko päivän voimakasta tulivalmistelua Kirvesmäen lohkolle, ja valmisteluun osallistuivat myös pommikoneet suurina lauttoina. Hyökkäyksen alettua todettiin sen suuntautuvan Rantatukikohdan kautta Kirvesmäen sivustaan ja selustaan. Rantatukikohtamme oli miehitetty vain öisin, päivisin sen etumaastoa valvottiin tähystyksellä ja hyökkäykset torjuttiin rantaharjulta kaikkien aseittemmme tulella. Hyökkäyksen alettua sai "Isä" Järvinen käskyn miehittää harjulla olevat taisteluasemat. Juuri kun joukkue syöksyi ulos korsustaan, osui korsun edustalle voimakas vihollisen raskaan krh:n keskitys. Miehistä kaatui neljä viisi ja haavoittui saman verran. Eräs kaatuneista oli korpraali Kuhalampi, joka joulupäivänä lievästi haavoituttuaan oli edellisenä iltana palannut yksikköönsä. Hän oli yksi Keski-Suomen parhaita kivääriampujia.
- Kuultuani tapauksesta ja saatuani tiedon, että hyökkäys oli torjuttu, läksin "Isä" Järvisen korsulle. Mietin matkalla, mitä sanoisin jäljelle pojilleni, ja olin ymmällä. Korsun edustalta oli haavoittuneet jo toimitettu jsp-lle ja kaatuneet odottivat illan hämärtymistä ja evakuointia. Mieli matalana laskeuduin korsuun, tietämättä kuinka oikein rohkaisisin poikiani.
- Kukaan korsun asukkaista ei huomannut tuloani, sillä he olivat kaikki yhdessä ryhmässä lampun valopiirissä tutkien mielenkiinnolla jotakin.Hivuttauduttuani lähemmäksi havaitsin, että tärkeä toimitus, joka vangitsi kaiken huomion, oli - täin syöttäminen.
- Tuosta "Isä" Järvisen kuuluisasta täistä kerron vielä tapauksen helmikuun 18. päivältä 1940. Ns. posliinidivisioona oli menettänyt kaikki Taipaleen tukikohdat, ja me jouduimme miehittämään tukilinjan Kirvesmäen takana. Vihollisen puolelle oli jäänyt myös "Isä" Järvisen korsu. Sen ja tukilinjan väliselle hiekkaharjanteelle oli vihollinen tuonut konekiväärin, joka oli aika ilkeä meille siinä 50 metrin päässä asemistamme. Suunnittelin kk-aseman tuhoamista keinolla milllä tahansa. Iltayöstä tuli luokseni pari "Isän" poikaa. He pyysivät lupaa käydä entisellä korsullaan ja tuhota palatessaan kk-aseman. Ihmettelin, mikä oli syynä poikien intoon, ja sain kuulla, että vaihdon yhteydessä "Isän" täi oli unohtunut korsun orrelle. Nyt sen pelättiin kuolevan nälkään, koska venäläiset eivät sitä löydä eivätkä tiedä, mitä suomalainen täi syö.
Sellainen on Eino Kuvajan tarina Kirvesmäen ristiselkäisestä täistä. Olen joskus lukenut sen pohjalaisille ja hämäläisille talvisotureille ja huomannut etteivät he lainkaan tajua Eino Kuvajan viestiä. Länsisuomalaiset kävivät sotaa tosissaan, heidän Kirvesmäkensä on Yrjö Jylhän Kiirastulen Kirvesmäki.
Eino Kuvaja, vanha olympiajohtaja ei inhonnut mitään niin kuin paskantärkeyttä. Hän oli kuin Jeesus: hän puhui vertauksilla, kansantajuisesti. Hänen täitarinassaan on erittäin vakavamielinen vastaus kysymykseen, miksi savolaiset kestivät olosuhteissa, joissa lännempää tuotu posliinidivisioona suksi karkuun.
Savolaisten salainen ase oli leikkimieli.